|
|
 |
|
Toivotamme kaikille oikeen hyvää ja rauhallista joulua sekä onnellista uutta vuotta!
|
 |
|
Varsat vieroitettiin viime viikolla ja kaikki sujui hienosti, vaikka varsoja olikin tällä kertaa 5. Pikku tammat pääsivät asumaan
yhdessä uuteen, viime kesänä rakennettuu isoon karsinaan.
|
 |
|
"Nyt loppui sitten hevosten myyminen toistaiseksi", toteaa Anja tiukasti :)
|
 |
Celtas Qucculurulle (i: Paroli) odotetaan varsaa oriista Verdi (i: Quidam de Revel, ei: Landgraf) ja tamma Exelle
(i: Exorbitant xx) kantaa orista Carismo (i: Calypso II, ei: Akzent II). Lisäksi kantavana on myös Anjan kasvatti,
Outi Laaksosen omistama, Celtas Qatana (i: Lados), joka on kantavana orista Cobra (i: Carthago, ei: Landgraf).
Chigaco II oli kantavana oriista Cobra, mutta valitettavasti tamma varhaisloi.
|
 |
|
Lola starttasi elämänsä ensimmäisissä (ja viimeisissä) koulukisoissa syyskuun lopussa Ruotissa. Luokka oli helppo A ja ratsastajana
Jessica Berntsson. Keskiarvoksi tuli hienosti 63 ja risat prosentteina.
|
 |
|
Celtas Chibougamau eli Launo muutti Pohjois-Suomeen, Ruukkiin, kenttäratsastaja Salla Aarion luokse.
|
 |
|
Celtas Quillabamba eli Vappu myytiin espoolaiselle Paula Pusulalle. Varsa jää toistaiseksi kasvamaan Celtas-talleille.
|
 |
|
Kerttuli (Celtas Quela) ja Lalli (Celtas Chiriqui) osallistuivat 2-vuotiaiden Kyvyt Esiin estefinaaliin perjantaina.
Vaikka jouduimmekin odottamaan pitkään vuoroamme ja varsat väsähtivät, niin tulokset olivat hyvät. Kerttuli oli toinen
(2/12) ja Lalli neljäs (4/12). Kerttuli osallistui myös askellaji-finaaliin, jossa se oli 9/13. Tässä vaiheessa tamma
oli jo aivan väsyksissä, jouduimme säntäämään suoraan estekokeesta askellaji puolelle.
|
 |
Markku Söderberg kertoi seuraavia kuulumisia Ruotsista:
"Lola ja Pomppis hyppäsivät 25.-27.8 Flyingessä. Perjantaina molemmat hyppäsivät 130 cm luokan yhdellä pudotuksella.
Lauantaina Pomppis hyppäsi 135 cm luokan yhdellä pudotuksella ja Lolan kisa peruuntui sateen vuoksi. Sunnuntaina ei kilpailtu
sateen takia laisinkaan.
Seuraavana sunnuntaina Pomppis hyppäsi tuplanollan 130 cm luokassa ja sijoittui 2. Lolan selkävamma uusiutui niin, ettei
startista tullut mitään. Lolaa on hoidettu viime viikolla ja ensi viikolla käydään jälkitarkastuksessa.
15.-17.9. Pomppis oli kisoissa Ljungbyssä ja hyppäsi perjantaina hyvän tuplanollan, lauantaina hypättiin 140 cm luokka jossa tuli
kaksi pudotusta. Sunnuntaina keskeytimme 140-luokan koska Pomppis tuntui liian vaisulta ja maanantaina hän olikin hieman epäpuhdas
liikkeessä. On ilmeisesti venäyttänyt vuohisensa lauantaina."
|
 |
|
Celtas Qucculuru on ensimmäisen ultrauksen mukaan kantavana orista Verdi (i: Quidam de Revel, ei: Landgraf I).
|
 |
|
Lola oli tutkimuksissa klinikalla ja sen selkä oli kipeytynyt pahasti. Vaiva oli kuitenki helposti hoidettavissa ja tamman on tarkoitus
kilpailla 2 viikon kuluttua Flyingessä.
|
 |
Ilmeisesti väsymys iski lauantaina tammoihin, vaikean ja raskaan pohjan sekä pitkän kuljetuksen vuoksi. Pomppis tiputti 3
estettä 130 radalla ja Lola kielsi ulos SM-radalta.
Sunnuntaina Lola siirtyi hyppäämään samaan luokkaa Pomppiksen kanssa, joka oli 130cm. Luokassa oli uusintakierros, johon pääsi
10 parasta ratsukkoa. Molemmat tammat pääsivät mukaan ""Voittokierrokselle". Pomppis oli kokonaiskisassa 3 ja Lola
kielsi ulos uusintaradalta. Hyvä Pomppis!
Lolalla on ilmeisesti jotain pahasti vialla ja tamma menee välittömästi klinikalle tutkimuksiin, kunhan hevoset pääsevät
Ruotsiin.
|
 |
|
Pomppis hyppäsi hienosti tuplanollan ja voitti luokan 130 cm hyvällä aikamarginaalilla. Lola hyppäsi tänään SM:n ensimmäisen osakilpailun,
140cm tasolla ollen ensimmäinen ei-sijoittunut, eli kuudes. Tammoihin voi olla vain tyytyväinen.
|
 |
|
"Ossi" myytiin kilparatsuksi Antti Kuosmaselle Helsinkiin.
|
 |
|
Lola ja Pomppis saapuvat jo keskiviikkona Suomeen kilpailumatkalle. Molemmat hevoset kilpailevat Markku Söderbergin ratsastamana
Tampereella tulevana viikonloppuna. On erittäin mukavaa nähdä tammat pitkästä aikaa kotimaassa kisaamassa.
|
 |
"Kävimme Lolan kanssa Kullabygdensissä hyppäämässä yhden 130 cm radan sunnuntaina 25.7 harjoittelu mielessä.
Tuloksena oli 4 vp, mutta tuntuma oli ihan hyvä ja hevonen toimii hyvin radalla. Oli hieman ristiriitaiset tunteet lähteä
radalle, koska se oli juuri Kullabygdenissä, missä viime vuotinen onnettomuus sattui... (Tosin se tapahtui hallissa)."
kertoo Markku Söderberg.
|
 |
|
Pacanis (i: Voltaire) varsoi aamulla keskiviikkona 19.7. pienen tammavarsan. Varsa oli syntyessään heikko, mutta
kärsivällisen ja sitkeän tehohoidon avulla varsa sai elämästä kiinni ja on tällä hetkellä normaali pieni hevosen alku.
Tamma on tummaruunikko, sen isä on La Zarras ja omistaja Meri Virtapuro.
|
 |
Markku Söderberg kertoo kisoista seuraavaa :
"Tämä oli Lolan ensimmäinen kisa toukokuun pienen loukkaantumisen jälkeen. Silloinhan Lola sai pienen kolhun etupolven
takapuolelle, josta aiheutui kuukauden kisatauko. Sunnuntain hyppäsimme 140 cm luokan, jossa oli 41 lähtijää. Lola hyppäsi
hyvin - molemmat vaiheet nollille - sijoittuen neljänneksi. Tuntui hyvältä olla taas tositoimissa ja että hevonen oli niin
hyvässä kunnossa."
|
 |
|
Exelle on ensimmäisen ultrauksen mukaan tiineenä oriista Carismo (i: Calypso II, ei: Akzent II).
|
 |
|
Anjan pitkään toivoma tammavarsa syntyi Chicagolle eilen illalla. Varsa iso ja reipas.
Varsan isä on La Zarras (i: Landgraf).
|
 |
|
Celtas -siittolassa varsomassa ollut tamma Violette Noire (i: Weltcup) varsoi 29.5.2006 yöllä ruunikon tammavarsan.
Varsan isä on Waltzman (i: Weltmeyer).
|
 |
|
Celtas Qucculuru (i: Paroli) varsoi tänään päivällä tummaruunikon, pirteän ja kauniin, pienen tammavarsan. Varsan isä on
La Zarras (i: Landgraf).
|
 |
|
Celtas Chiriqui eli "Lalli" pääsi estefinaaliin ja Celtas Quela eli "Kerttuli" este- ja askellajifinaaliin. Jännittävä viikonloppu
tulossa syyskuussa, kun varsat ovat finaalissa ja Celtas Chidambaram eli "Ossi" Laatuarvostelussa.
|
 |
Markun terveiset Ruotsista:
Nyt 3-vuotias Celtas Qatana, (i: Lados, e: Celtas Alayali, ei: Lux Z) hyväksyttiin Tammaprojekti 2006-hankkeeseen. Tamma sai Tammelan
näyttelyissä 38 pistettä, II-palkinto. Varsan omistaa Outi Laaksonen.
|
 |
Kerttuli ja Lalli olivat eilen torstaina 27.4. toisessa Kyvyt Esiin -karsintatilaisuudessa Riihimäellä, Sammalistossa.
Varsat käyttäytyivät hienosti, kuten kilpahevosen alkujen kuuluukin.
Kerttuli, eli Celtas Quela sai parhaat estepisteet 2-vuotiaista. Hyppytekniikasta ja kyvystä pisteet olivat 8,5 ja luonne ja yleisvaikutelma
estesuoralla 8,5. Tuomari Carl-Harry Frey totesi tammasta, että se on hieno estehevosen alku. Kerttuli sai myös askellajeista hyvät arviot:
yhteispisteet 7,24, luonteesta ja yleisvaikutelmasta 7,25. Askellajituomari Harry Tast sanoi, että tammalla on laajat, puhtaat liikkeet.
Lalli eli Celtas Chriqui sai 2-vuotiaista kolmanneksi parhaat hyppypisteet, eli hyppytekniikan ja kyvyn yhteispisteet olivat 8,312 luonteen
ja yleisvaikutelman ollessa 8,5. Tästä varsasta todettiin, että se on lupaavan oloinen varsa esteillä. Askellajeista Lalli sai yhteispisteiksi
6,94 ja yleisvaikutelmasta ja luonteesta 7,5. Lisäksi tuomari totesi, että sillä on puhtaat askellajit, hyvä tasapaino ja energinen takaosa.
Nyt jännitetään, tuleeko kutsuja syksyn finaaliin...
|
 |
Ruotsissa, Lommassa, oli kilpailut, joissa Celtas Queimaylia "Lola" ja Celtas Alayali "Pomppis"
hyppäsivät Markku Söderbergin ratsastamana. Lauantaina Pomppis ja Markku hyppäsivät 130cm radan yhdellä tiputuksella.
Pomppiksella oli kierroksia aika tavalla...
Lola suoritti saman radan tuplanollana. Sunnuntaina kilpailut jatkuivat
ja Lola starttasi 140cm luokan, tuloksena tuplanolla, jälleen. Ratsukko oli ensimmäinen ei sijoittunut, noin 80 ratsukon
joukosta. Kilpailut käytiin kovassa seurassa koko Ruotsin ja Tanskan kärki oli mukana, tästä on hyvä jatkaa !
|
 |
|
Kaksi vuotiaat Celtas Quela "Kerttuli" ja Celtas Chiriqui "Lalli" olivat tänään Kyvyt Esiin tapahtumassa
Sammalistossa, Riihimäellä. Molemmat varsat saivat mukavat suulliset arviot hypyistä ja ensi viikolla kuulemme sitten lisää,
kun on toinen osio vuorossa.
|
 |
|
Markku ja Celtas Alayali aloittivat kevään kilpakauden 120cm tasolta. Tuloksena lauantaina 0-0 rata, sijoituksena 4. Sunnuntaina 0-0 rata
sijoittuen.
|
 |
|
Celtas Queimaylia "Lola" ja Celtas Alayali "Pomppis" valmistautuvat aloittamaan kisakauden Markku Söderbergin kanssa.
Tammat ovat hyvässä iskussa ja niin myös Markku vakavan loukkaantumisensa jälkeen.
|
 |
Keväällä odotetaan ensimmäisenä syntyväksi Celtas Qucculurun varsa La Zarraksesta toukokuun puolen välin tienoilla.
Sitten pitäisi varsoa "vieraileva tähti" Violette Noire, joka kantaa oriista Waltzman. Kesäkuun puolella synnyttää
Chicago II oriista La Zarras. Juhannuksen tienoilla odotellaan Pacaniksen varsaa, joka on oriista La Zarras.
Valitettavasti Exelle loi tammavarsan ollessaan yhdeksännellä kuulla tiineenä. Tamma oli kantavana Centimorista. Syynä
oli istukkatulehdus.
|
 |
|
Tervetuloa! Jatkossa tämä osio kertoo ajankohtaisista tapahtumista ja hevosten kuulumisista.
|
|